Induktiosilmukat

Runosmäen Riimi Turussa on avannut ovensa. Studiotec toteutti uuden monitoimitalon kirkkosalin ja ison seurakuntasalin AV-tekniikan.
Topeliussali on kulttuurinnälkäisten sipoolaisten uudistettu ykköspaikka konserttien, elokuvien, teatterin ja tanssiesitysten kokemiseen. Studiotec kuuluu hankkeen avainpelaajiin.
150-vuotias suojelukohde sai loppusilauksensa mittojen mukaan räätälöidystä uudenkarheasta esitystekniikasta. Studiotec toimitti ääni-, valo- ja kuvajärjestelmät Uusikaarlepyyn Seminariehusetiin.
Sisäurheiluareena Kameleonten on avannut ovensa Espoon Leppävaarassa. Paikallisten urheiluseurojen uuden kotipesän mittavasta äänentoistoratkaisusta otti vastuun Studiotec.
Helsingin Kaivopuistoon saneeratun ”tieteen ja toivon talon” ponnisteluissa kohti ekologisempaa ja kestävämpää tulevaisuutta on mukana myös AV-urakasta vastannut Studiotec.
Päijät-Hämeessä, Lahden tuntumassa sijaitsevan Orimattilan seurakunnan siteet Studiotecin kanssa solmittiin jo reilut viisitoista vuotta sitten, kun Orimattilan vuonna 1866 valmistuneeseen
Espoon kaupunginvaltuustossa huomioidaan myös kuuloesteettömyys. Studiotec viritti valtuustosalin nykynormien mukaiseksi.
Espoon kaupunginvaltuuston syyskausi käynnistyi mukavissa merkeissä valtuustosalin saatua kauan odotetut, ajanmukaiset tekniset puitteet. Studiotecin toimittama uusi ääni- ja ohjausjärjestelmäratkaisu on
Helsingin Oodi on paljon muutakin kuin perinteinen kirjasto. Ala-aulasta liukuportaita noustessaan kävijä huomaa, että Oodin toisen kerroksen teemana on tekeminen,
Helsingin uuden keskustakirjasto Oodin palvelut täydentyvät kevään kuluessa – sisääntulokerros on jo täydessä iskussa. Studiotec vastaa jättihankkeen AV- ja esitystekniikan