Kino Hamina sai uuden soundin

Ääni
Äänentoisto / Pro Audio
11.12.2020

Äänentoistojärjestelmänsä päivittänyt yli satavuotias Kino Haminan sali yllättää elokuvayleisön uudella upealla soinnillaan.

1900-luvun alussa valmistuneessa entisessä raittiusseurantalossa, Haminan historiallisessa keskustassa sijaitseva Kino Hamina on tänään noin 140-paikkainen monitoimisali, jota käytetään elokuvaesitysten lisäksi myös näyttämötoimintaan.

Rakennuksessa on katsottu elokuvia mykkäfilmien ajoista asti, mutta nykyinen kaksijakoinen toimintamalli käynnistettiin vuosituhannen vaihteessa, jolta ajalta elokuvateatterin äänitekniikkakin on peräisin. Tuolloin myös kiinteistö remontoitiin ja sali entistettiin vuosisadan takaiseen asuunsa, josta sitä oli aikojen kuluessa muunneltu useaan otteeseen. Entisöinti palautti tilaan sen alkuperäisen, erinomaisen akustiikan.

Kyllä perimmäinen syy äänentoiston uusimiselle nyt oli auttamattoman vanhentunut kalusto, yksittäisissä kaiuttimissa rupesi olemaan jo suoranaisia vikojakin”, taustoittaa teatterin tekniikasta vastaava Juha Kylmälä.

Studiotec oli jo osittain päivittänyt elokuvateatterin kalustoa matkan varrella, mutta tänä syksynä päästiin viimein uusimaan koko laitteisto.

Elokuvateatterin kangas on vain seitsemisen metriä leveä ja katsomo suhteellisen pieni, joten mitään Atmos-kuunteluita saliin ei uusimisen yhteydessä viritelty. Dolby 5.1 riittää ja soveltuu perinteikkääseen tilaan edelleen hyvin, joten kaiutinkattaus ei määrällisesti muuttunut lainkaan aiemmasta. Sen sijaan laatu pomppasi ylös monta pykälää.

Elokuvateatteria pyörittää Haminan kaupunki, joten kyseessä oli julkinen hankinta. Sen voittajaksi valikoitui Studiotec. ”Niin kuin edelliselläkin kerralla”, Kylmälä lisää hymyillen.

Järjestelmä valmistui vain pari päivää ennen alkutalven uusien koronamääräyksien voimaantuloa, joten merkittävää määrää asiakaskokemuksia ja -palautetta uudesta järjestelmästä ei ole vielä ehditty kerätä. Esitystoiminnan jouduttua näin pakolliselle katkolle on Kino Haminan väellä aikaa kuulostella ja tutustua uuteen järjestelmään kaikessa rauhassa vuodenvaihteeseen asti. Kylmälän ensivaikutelmat ovat oikein hyvät, ja elokuvien soundi on parantunut aiemmasta huomattavasti.

Talossa toimivilla elokuvateatterilla ja näytelmätoimintaa pyörittävällä yhdistyksellä on yhteensä vain kolme palkattua työntekijää. Kylmäläkin työskentelee myös näytelmäteatterin puolella, ja huolehtii elokuvanäytännöistä vuorotellen Marja Qvarnströmin kanssa, jonka vastuulla on Kino Haminan elokuvaohjelmiston valinta.

Studiotecin kanssa kaikki sujui oikein hyvin, meidän puolelta yhteistyössä ei ollut mitään ongelmia”, kehaisee Kylmälä, joka muuten äänestettiin muutama vuosi sitten ”positiivisimmaksi haminalaiseksi” Haminan Nuorkauppakamarin järjestämässä kilpailussa.

Sellaista tässä projektissa jouduttiin Kylmälän mukaan kuitenkin vähän pohtimaan, kuinka etukaiuttimien korkeudesta saadaan tingittyä viimeiset sentit, jotta ne saadaan näytelmäesityksien ajaksi piiloon katon rajaan ripustetun kapean Molton-verhon taakse. Verho toimii näyttämöaukon ylärajoittimena, ja kaikki mikä jää sen alapuolelle blokkaa teatteriesityksissä käytettyjä näyttämövaloja.

Kun sama sali toimii vuorotellen näyttämönä ja elokuvateatterina, tarvitaan poikkeuksellisia ratkaisuja, jotta kumpikaan toimija ei joudu kärsimään liian suurista kompromisseista. Pelkistetysti myös elokuvaäänentoistossa käytettävät kaiutinmallit valittiin sen mukaan, kuinka paljon oli tilaa.

Pääkaiuttimet meinasivat jäädä liian alas näyttämöaukkoon, mutta ratkaistiin asia kääntämällä kaiuttimet vaakaan ja elementtejä vastaavasti 90 astetta. Sitten sijoitus toimi”, Kylmälä kertoo.

 

Kaiutinjärjestelmän uusimisen yhteydessä asennettiin uusi etulinjaa kannatteleva nostinjärjestelmä ansaineen. Tavanomaisesta elokuvateatteriasennuksesta poiketen Kino Haminassa kaiuttimien täytyy olla liikuteltavissa, koska salin käyttötarkoitus muuttuu jopa saman päivän aikana.

Kino Hamina on nykyisin kaupungin ainoa elokuvateatteri, ja kaupallisia kilpailijoita sillä ei ole. Elokuvia nähdäänkin teatteritoiminnan lomassa jopa viitenä päivänä viikossa, parhaimmillaan neljä viisi näytöstä päivää kohti. Elokuvaesitysten aikana ansas kaiuttimineen lasketaan piilostaan katon rajasta alas, ja valkokangas tuodaan kaiutinlinjan eteen.

Koska kaiuttimien piti olla siis ripustettavia, ei JBL:n kiinteisiin asennuksiin suunnittelema Cinema-sarja tullut kysymykseen. Pääkaiuttimiksi left/center/right-asemiin valikoitui JBL AM7212/26, subiksi  JBL ASB6128 ja kahdentoista surround-kaiuttimen kenttä rakennettiin JBL 9320 -mallin varaan. Tarvitsemansa tehon kaiuttimet ottavat Crownin CDI Drivecore -sarjan vahvistimista.

Virityksen jälkeen oli helppo todeta, että Kino Haminan kaiutinjärjestelmästä tuli yksi parhaita mitä olen itsekään kuullut. Taajuusvaste on lineaarinen, eivätkä mitkään häiritsevät taajuudet hypi korville”, laitekattauksen suunnitellut Studiotecin järjestelmäasiantuntija Kai Granholm iloitsee. ”Uutta äänentoistoa testattiin esimerkiksi ajamalla suomalaisten elokuvien trailereita, joiden dialogi kuulostaa monessa tilassa ja järjestelmässä aina jollain lailla vähän häiritsevältä, mutta täällä se on todella luonnollisen kuuloinen.

Toinen hankkeen avainhenkilö, projektipäällikkö Ville Vanhanen toteaa, että aiemmin mainittu etulinjan asennus oli ilman muuta hankkeen suurin haaste: kuinka saada mahtumaan kaikki pääkaiuttimet subeineen ja ansaineen alle metrin tilaan, turvarajat mukaan lukien.

Näytelmiä esittävällä teatterilla on salissa toimintaansa varten omat erityyppiset kaiuttimet, ja niiden rinnalle leffakäyttöön tarvittiin tarpeeksi pienet, mutta samalla teholtaan ja laadultaan riittävän ’isot’ kaiuttimet. Sellaiset löydettiin, ja lopputuloksesta tuli tosi toimiva, ja ennen kaikkea hyvänkuuloinen”, Vanhanen kiittelee.

Ota yhteyttä

Asiantunteva henkilökuntamme auttaa sinua löytämään parhaat ratkaisut tarpeisiisi, odotamme yhteydenottoasi.

 

Hautakangas Jyri

Tuotepäällikkö

044 735 8216

jyri.hautakangas [at] studiotec.fi

Vanhanen Ville

Projektipäällikkö

044 735 8207

ville.vanhanen [at] studiotec.fi

Granholm Kai

Järjestelmäasiantuntija

044 768 5259

kai.granholm [at] studiotec.fi