Triplan Kulttuuriaukiolla tapahtuu

Ääni
Äänentoisto / Pro Audio
Teatteri- ja ammattivalaistus
16.11.2020

Pohjoismaiden suurin kauppakeskus Tripla Helsingin Pasilassa on avannut Kulttuuriaukion, joka toimii näyttämönä viihteelle, konserteille ja muille tapahtumille. Kulttuuriaukion esitystekniikan toimitti Studiotec.

Vuosi sitten avattu Tripla on kokonaisuudessaan valtavan mittaluokan hanke, jonka kokonaisbudjetti liikkuu tiettävästi yli miljardissa eurossa. Neliöiltään viidenkymmenen jalkapallokentän suuruisen kauppakeskuksen neljännessä kerroksessa sijaitsevaan avoimeen tilaan on asennettu kiinteä tapahtumatekniikka, jonka voimin Mall of Triplan väki voi järjestää monenmoisia tapahtumia. 

Asiakkaan hankinnan perusteena oli, ettei jokaista kauppakeskuksen tilaisuutta varten tarvitse vuokrata laitteita ja miehistöä tapahtumatuottajalta”, Triplan Kulttuuriaukion projektia Studiotecissä vetänyt Pauli Lamsijärvi taustoittaa.

Triplan kiinteistöpäällikön Sakari Meriläisen mukaan hankitun valo-, ääni- ja esityskaluston turvin aukiolla voidaan järjestää tuotelanseerauksia, muotinäytöksiä, lastentapahtumia, musiikkiesityksiä ynnä muita kauppakeskusta elävöittäviä yleisötilaisuuksia.

Kulttuuriaukio halutaan täyttää elämällä, ja koska se sijaitsee lämpimissä sisätiloissa se onkin helposti lähestyttävä paikka ympäri vuoden”, Meriläinen kertoo.

Kulttuuriaukion esitystekniikan valmistuminen venyi koronapandemian alkuun saakka, joten uusien järjestelmien koeponnistaminen jäi keväällä odottelemaan parempia aikoja. Kulttuuriaukion todellinen tulikoe koittikin vasta syyskaudella Triplan yksivuotisjuhlien aikoihin, jolloin kokoontumismääräykset alkoivat jälleen sallia asteittaisen paluun tapahtumien järjestämiseen – huomioiden tietenkin turvavälit, hengityssuojaimet sekä tilan kokoon mitoitetun yleisömäärän.

Myös lähestyvä joulunaika tuo Kulttuuriaukiolle monenlaista toimintaa, ja jo marraskuussa Triplassa järjestettiin Musiikkimuseo Famen ja Genelecin yhteistyönä konserttisarja, jossa nähtiin artisteja Eino Grönistä Happoradioon (kuvassa alla).

Tripla – Happoradio

Studiotecin toimittama esitystekninen perusratkaisu sisältää trussit, nostimet, siirrettävän laitevaunun sekä laitekeskukset ristikytkentöjä, vahvistimia ja nostinohjausta varten. Neliön muotoiseen trussiin on yleisöäänentoistoa varten asennettu JBL:n passiivinen line-array -järjestelmä, joka koostuu kymmenestä Vertec-sarjan kolmitiekaiuttimesta, joita tuetaan kahdella subwooferilla. Myös monitorit ja sidefillit ovat JBL:ää, ja kaiuttimien tehontarpeesta huolehditaan Crownin vahvistimilla. Saliäänipöydäksi valikoitui Soundcraft Si Performer 1 ja kaiutinprosessoinnista huolehditaan BSS BLU-50 -yksikön avulla.

Aukion äänijärjestelmään sisältyy parisenkymmentä mikrofonia AKG:n langattomasta käsikapulasta headsettiin, sekä dynaamisia ja kondensaattorimikrofoneja instrumentti- ja esiintymiskäyttöön. Äänipuolen kattauksen viimeistelevät lavarasiat, DI-sovittimet ja mikrofonitelineet.

Aukion tunnelmia voidaan haluttaessa jakaa yleisäänentoistojärjestelmän kautta koko kauppakeskukseen. Tämä projektin aikana syntynyt lisätoive toteutettiin hyödyntäen Dante-verkkoa, mikä tarjoaa joustavan mahdollisuuden signaalinsiirtoon järjestelmien välillä.

Valopuolen kiinteä heitinkalusto muodostuu paristakymmenestä ETC:n ColorSource-profiilista ja Par-valaisimesta. Ensin mainitut on varustettu 15–30 asteen zoom-linsseillä. Heittimiä ohjataan ETC:n ColorSource 40 -valopöydällä, joka on varustettu ulkoisella näytöllä.

Studiotecin avaimet käteen -toimitukseen sisältyi laitteiston perushallintaan perehdyttävä käyttökoulutus kauppakeskuksen markkinoinnista, huollosta ja vartioinnista vastaavalle väelle. Koulutuksen myötä useimmat tapahtumat pystytään hoitamaan omin voimin.

Valot ja kaiuttimet ovat aina paikallaan, vain ohjainpöydät sekä mikrofonit liitetään niihin tapahtumien ajaksi. Kokonaisuuden laittamiseen toimintavalmiiksi menee vain reilu tunti”, Lamsijärvi arvioi.

Tripla – Kulttuuriaukio

Suuri, avonainen ja korkea tila ei ollut helppo muuntaa tapahtumakäyttöön. Meriläinen kuvailee paikkaa akustikon painajaiseksi: on kivilattiaa ja suuria lasipintoja, ja ympärillä useampi kerros myymälätiloja.

Myös nostintekniikalta edellytettiin venymistä, sillä kaiutin- ja heitinkalustoa kannattelevat trussit pitää pystyä nostamaan pois näkyvistä yli 15 metrin korkeuteen ja tuoda taas tarvittaessa alas. Se kaikki vaati erikoisratkaisuja – myös näkyvän katon yläpuolelle.

Studiotecin ammattitaito vakuutti Triplan, eikä reagoinnin nopeudessakaan ollut moittimista – varsinkin kun ottaa huomioon poikkeusolot, joiden raameissa projektia tehtiin.

Studiotec osasi tarjota mitä pyydettiin, ja kun esimerkiksi lavan paikka muuttui alkuperäisestä suunnitelmasta, ja sen myötä moni muukin yksityiskohta, niin heiltä vastattiin huutoon samantien”, Meriläinen kuvailee vuorovaikutusta toimittajan ja asiakkaan välillä.

Projektin loppuun saattamisessa Studiotec toimi hienosti, ja he onnistuivat ratkomaan haasteita sitä mukaa kun niitä tuli esille.

Esimerkiksi alkuperäissuunnitelmiin piirretyistä kolmesta trussilinjasta matkan varrella täyteen neliömuotoon kasvanut trussirakenne tuli sekin nyt mitoitettua sellaisille kantavuuksille, että ripustukseen voidaan lisätä vuokrattavaa valo- ja äänikalustoa yksittäisen tapahtuman tarpeisiin. Lisätyönä tilaan toimitettiin myös Alustagen 40m2 lava portaineen ja kaiteineen.

Ota yhteyttä

Asiantunteva henkilökuntamme auttaa sinua löytämään parhaat ratkaisut tarpeisiisi, odotamme yhteydenottoasi.

 

Lehtonen Jami

Myyntipäällikkö,
Professional Lighting

044 734 2865

jami.lehtonen [at] studiotec.fi

Lamsijärvi Pauli

Projektipäällikkö

044 735 8211

pauli.lamsijarvi [at] studiotec.fi

"Projektin loppuun saattamisessa Studiotec toimi hienosti, ja he onnistuivat ratkomaan haasteita sitä mukaa kun niitä tuli esille."

Sakari Meriläinen