Tampere-talon uusi salivalaistus taikoo tunnelmia konferensseista konsertteihin

Valo & video
Teatteri- ja ammattivalaistus
29.10.2018

Suomalaisten tapahtumatalojen edelläkävijänä tunnetussa Tampere-talossa koko sali heijastelee tilaisuuden tunnelmaa vaihtaen väriään hallitusti ja tyylikkäästi. Uuden, kattavan valaistusratkaisun ohjausverkkoineen toimitti Studiotec.

Tampere-talossa tehty uudistus sai alkunsa valotekniikkaosastolla virinneestä ajatuksesta, että salivalaistuksen tulisi siivous-, harjoitus- ja yleisvalon lisäksi pystyä palvelemaan eri tapahtumien tunnelmia.

Järjestäjiltä kuulemme usein toiveita saada häivähdys yrityksen tai tapahtuman teeman värimaailmaa katsomonkin puolelle. Aiemmin toiveet toteutettiin irtolampuilla. Ajattelimme, että olisipa hienoa jos mahdollisuus voisi olla valmiina infrassa”, Tampere-talon valosuunnittelija Jussi Kamunen muistelee ajatustyön lähtöpotkua.

Studiotecin syyskauden alussa pystyttämä uusi valaistusratkaisu on ollut talon 450-paikkaisessa pienessä salissa kovassa käytössä. Kamusen mukaan pieni sali on ollut eräänlainen testilaboratorio.

Ideana on, että jatkoa seuraa jos hankinta osoittautuu täällä hyväksi ratkaisuksi. Ja on osoittautunut”, Kamunen hymyilee.

Pienen salin aiempi, perinteinen halogeenivalaistus vaihdettiin ledeihin, ja vieläpä ETC:n erityiseen RGB-L -värimiksauksella toimivaan ColorSource-malliin, joka lisää RGB:hen limetinvihreän. Neljäs värielementti parantaa muun muassa oranssien sävyjen toistoa.

Meille toimintaperiaatteella ei ole juuri merkitystä. Tärkeintä on vain lopputulos, se että valaisin toistaa hyvän väriavaruuden”, Kamunen kuittaa.

Tampere-talo panosti toista vuotta sitten päättyneessä laajennushankkeessaan ETC:n Paradigmin avulla toteutettuun kaikenkattavaan valo-ohjausjärjestelmään. Samalla Tampere hankki maan ensimmäisenä tapahtumatalona Paradigm Central Control Serverin, joka nivoo alijärjestelmät yhteen.

Paradigmiin panostettiin isosti silloin viime syksynä. Hankimme ikään kuin ‘aivot’ ensin – nyt on vuorossa niiden tarjoamien mahdollisuuksien käyttöönotto sali kerrallaan.

Tampere-talon yli sadan universumin valo-ohjausverkko on lohkottu kahdeksaan alueeseen, joihin kuuluvat salien lisäksi kokous- ja aulatilat sekä Muumimuseo. Järjestelmän ohjaus hoituu joko valomiehen työnä valopöydällä tai eri puolille asennettujen Paradigm-ohjainpaneelien avulla, joiden käyttöön ei välttämättä vaadita koulutusta.

Työtunteja uudistus ei Kamusen mukaan ole suuresti vähentänyt, sen sijaan tuntien jakautuminen on muuttunut olennaisesti.

Aikaa ei enää hukkaannu lamppujen raahaamiseen ja kytkemiseen vaan se voidaan käyttää suunnitteluun ja ohjelmointiin.

Studiotecin toimittamassa koko salin kattavassa järjestelmässä keskeistä on tarkka ohjausmahdollisuus. Kun kutakin valaisinta päästään ohjaamaan tarvittaessa erikseen, vaikkapa salin yli huuhtoutuva ”väriaalto” toteutuu vaikuttavan aitona elämyksenä.

Perään Kamunen muistuttaa järjestelmän joustavuudesta, että koko salin ei tarvitse suinkaan koko ajan kylpeä kaikissa sateenkaaren väreissä. Katsomo voi pääosin olla neutraalin valkoinen, ja vain laitimmaisilla lamppuriveillä pestään seinille jokin haluttu sävy.

Kamunen kertoo, että vaikka värimaailmaltaan muunneltava sali onkin toistaiseksi eniten innostanut konferenssien ja yritystapahtumien järjestäjiä, mikään ei estä konsertinkaan valosuunnittelijaa laajentamasta nyt esityksen dramaturgiaa ja fiilistä katsomon puolelle.

Kamusen tietoon ei ole tullut toista kotimaista toteutusta tässä mittaluokassa.

Mutta kyllähän näitä on nyt alettu tehdä muuallekin, ja tämä on selvästi suunta johon ollaan kaikkialla menossa.

Salin valaistusjärjestelmän muodostaa käytännössä 130 uutta valaisinta, joista valtaosa – yli sata – on ETC:n ColorSource PAR -heittimiä. Niitä tuetaan matalammissa tiloissa ja kulkuväylillä parillakymmenellä pienitehoisemmalla Electron Mars -valaisimella. Ohjaus hoituu laajennusremontin yhteydessä rakennetulla ETC Paradigmilla ja talon valopöydillä. 

Vaikka valaisinmallien värimiksausperiaatteissa on eroja, käyttäjien ei tarvitse asiaa ajatella.

Valopöytä osaa käyttää molempia oikein HUE-saturaation kautta, riippumatta lampun toimintaperiaatteesta”, Kamunen iloitsee, ja lisää että Tampere-talossa on pidetty erityisesti siitä, kuinka valo- ja värimaailmojen hallinnassa on voitu vihdoin siirtyä ’teknisten attribuuttien’ pähkäilystä sisältölähtöiseen toimintamalliin.

Tähän on aina pyritty – ettei tarvitsisi ajatella valoa bitteinä, vaan väreinä ja tunnelmina.

Ota yhteyttä

Asiantunteva henkilökuntamme auttaa sinua löytämään parhaat ratkaisut tarpeisiisi, odotamme yhteydenottoasi.

 

Lehtonen Jami

Myyntipäällikkö,
Professional Lighting

044 734 2865

jami.lehtonen [at] studiotec.fi