Kuusamotalo komistui

Ääni
Äänentoisto / Pro Audio
26.11.2018

Kuusamotalon upean Oulankasalin valo-, ääni ja AV-tekniikka on kokenut perusteellisen uudistuksen. Studiotec toimitti Koillis-Suomen komeimpaan kulttuuri- ja kongressikeskukseen varustelun, joka vastaa nykyhetken ja tulevaisuudenkin tarpeisiin.

Reilun parinkymmenen vuoden ikään ehtineen Kuusamotalon yli 500-paikkaisen Oulankasalin esitystekninen uudistus aloitettiin viime vuonna kaiutinjärjestelmän päivityksellä. Tämän vuoden toimintatauon aikana oli vuorossa hankkeen vaativa, laajempi kakkosvaihe, jonka toteuttajaksi valittiin Studiotec.

Kulttuuritapahtumia, kokouksia ja yleisötilaisuuksia palveleva Oulankasali toimii näyttämönä monenlaisille esityksille. On klassista musiikkia, lastenbändejä, iskelmää ja rockia. Tanssia, teatteria, musikaalia, stand upia, taikureita ja muita on nähty lavalla ja vähän sen vieressäkin.

Kaikki nyt korvatut järjestelmät olivat alkuperäisiä, ne otettiin käyttöön jo talon valmistumisen aikaan 1990-luvun puolivälissä. Eli tekniikka oli auttamattomasti vanhentunutta, nykypäivän vaatimukset kun ovat jo aika kovia”, Kuusamotalon käyttömestari Tero Takalo selvittelee lähtökohtia uudistuksille.

Vanhan kaluston alimittaisuuden vuoksi Oulankasalin esitystoimintaa oli jo pitkään pyöritetty esiintyjien mukanaan tuoman ja ulkopuolelta vuokratun tekniikan varassa. Tästä syksystä alkaen tilanne Kuusamotalossa on onnekkaasti aivan toinen.

Kuusamotalo

Oulankasalin projektimyyjä Aaro Suopelto Studiotecistä kertoo, että toimituksessa noudatettiin hyvinkin tarkasti uudistushankkeen konsulttina toimineen  Akukon Oy:n suunnitelmia. Saliin toimitettiin muun muassa uusi äänipöytä, signaloinnin mekaaniset ristikytkennät, langaton mikrofonijärjestelmä, seurantakamerat ja järjestelmien ohjaukseen AMX-logiikkaohjaus.  

Valaistuksen ohjaukseen pystytettiin vanhan himmenninkeskuksen paikalle viiden ETC ColorSource ThruPower -yksikön kokonaisuus (kuvassa yllä), joka tarjoaa valosuunnittelijan käyttöön 120 himmenninkanavaa”, Suopelto lisää.

AKG:n WMS 470 -sarjan langaton mikrofonijärjestelmä koostuu käsi- ja taskulähettimistä, solmio- ja pantamikrofoneista, vastaanottimista, antennisplittereistä ja tarpeellisista lisävarusteista. Aktiiviset antennit sijoitettiin saliin ja antennisignaalijako toteutettiin asianmukaisesti aktiivilaitteilla. Langattoman järjestelmän lisäksi taloon hankittiin viitisenkymmentä puhe- ja musiikkikäyttöön speksattua mikrofonia, jotka voidaan kytkeä Studiotecin asentamaan uuteen Dante-verkkoon.

Kuusamotalo

Tarkkaamon uusittu ristikenttäkeskus tarjoaa kattavat liitännät mikrofonien ja linjasignaalien lisäksi muun muassa videolle ja datalle, ja järjestelmäprosessointi rakentuu BSS:n BLU 100:n ympärille. Himmenninkeskuksen seuraksi toimitettiin myös Chamsys MagicQ MQ80 -valopöytä ja koko valo-ohjausverkko on toteutettu Electronin DMX-splitteriyksiköitä hyödyntäen.

Studiotecin projektipäällikkö Matti Ylimäen mukaan Kuusamotalon hanke oli mittava paitsi laitetoimituksien myös työtuntien osalta, sillä ennen uutta kaapelointia ja rasiointia urakkaan sisältyi muun muassa vanhan tarkkaamon ja räkkien purkutöitä sekä uusien koostaminen niiden tilalle.

Tilaukseen sisältyivät lisäksi komentokuuntelut sekä Extronin kuvamatriisi ja Panasonicin robottikamerat, joille räätälöimme liitännät talon vanhaan järjestelmään, minkä kautta kuvaa esityksestä voidaan striimata talon ulkopuolelle”, Ylimäki kertoo.

Uusissa laitteissa on paljon hyviä ominaisuuksia, jollaisia meillä pitkään analogitekniikan parissa työskennelleinä ei tietenkään ennen voinut olla saatavilla. Ja esimerkiksi Yamahan QL5 tuntuu yllättävän selkeältä ja helppokäyttöiseltä – jopa ensimmäistä kertaa digitiskiä käyttävän näkökulmasta”, Timo Takalo iloitsee.

Kuusamotalo

Äänipöydän tavoin uusi digitaalinen valopöytäkin tarjoaa Takalon mukaan kattavat ominaisuudet,  joita koko laajuudessaan ei ole voitu vielä hyödyntää, koska esimerkiksi liikkuvien valojen hankinta on aikataulutettu hankkeen finaalivaiheeseen ensi vuodelle.”

Yhteistyö ja vuoropuhelu on sujunut Studiotecin kanssa hyvin, juttusille on päässyt hyvin aina tarpeen vaatiessa”, Takalo kiittelee.

Kuusamotalo

Tutustu Kuusamotalon tapahtumiin tästä.

Ota yhteyttä

Asiantunteva henkilökuntamme auttaa sinua löytämään parhaat ratkaisut tarpeisiisi, odotamme yhteydenottoasi.

 

Suopelto Aaro

Myyntipäällikkö, AV
(osa-aikainen)

050 563 5584

aaro.suopelto [at] studiotec.fi

"Yhteistyö ja vuoropuhelu on sujunut Studiotecin kanssa hyvin, juttusille on päässyt hyvin aina tarpeen vaatiessa."

Tero Takalo