Logomo – rajattomasti saleja saman katon alla

Ääni
Äänentoisto / Pro Audio
22.02.2016

Logomo on kulttuurin ja luovan talouden tapahtumakeskus.

Logomon loistava sijainti Turun rautatieaseman ja ydinkeskustan läheisyydessä on ihanteellinen ja tekee tapahtumiin kauempaakin saapumisen helpoksi. Osa Logomosta on vielä työn alla ja huikea kokonaisuus valmistuukin vaiheittain vuoteen 2014 mennessä.

Projektin taustaa

Turun VR:n 1876 rakennetun vanhan veturikorjauspajan päähalli muutettiin kulttuuritapahtumien monitoimisaliksi. Salin pituutta voidaan muokata kolmeen eri kokoon siirtämällä koko takaseinä-katsomo yhdistelmää edestakaisin. Salin varsinainen erikoisuus kuitenkin on, että myös akustiset olosuhteet voidaan muuttaa tarpeen mukaan. Nappia painamalla akustinen ympäristö voidaan muuttaa esimerkiksi pienestä teatterista suureksi konserttisaliksi tai rock-klubista oopperataloksi. Kaiken tämän mahdollistaa Meyer Soundin Constellation järjestelmä.

Ratkaisu

Constellation on ainutlaatuinen aktiivinen akustiikkaratkaisu, joka vastaanottaa salin luonnollista ääntä tilan ympärille asetetuilla mikrofoneilla ja toistaa prosessoidun signaalin kaiuttimilla muusikoille ja yleisölle. Constellationin avulla voidaan toteuttaa erilaisia huippuluokan akustiikan tarjoavia esiintymistiloja ilman esiintymistilan koko- tai muotorajoituksia tai suuria investointeja perinteisiin akustointimateriaaleihin. Costellation tarjoaa joustavuutta, johon ei päästä perinteisillä mekaanisilla akustiikkaratkaisuilla, kuten siirrettävillä seinillä, verhoilla, orkesterimontuilla jne. Kun Constellation on asennettu ja säädetty esiintymistilaan, voidaan tilan akustisia ominaisuuksia muuttaa halutuksi yksinkertaisesti nappia painamalla.

Koko järjestelmä koostuu neljästä eri osiosta josta kolme luo akustista tilantuntua ja PA-järjestelmä, joka vahvistaa ääntä yleisölle ja esiintyjille:

  • Aktiivinen saliakustiikka, jolla salin täysin vaimennettu akustiikka prosessoidaan digitaalisesti tilaisuuteen ja yleisöasetteluun sopivaksi luomalla optimaalinen akustinen tilantuntuma.
  • Aktiivinen näyttämöakustiikka eli virtuaalinen näyttämökuori, joka simuloi näyttämökatosta sekä -seiniä ja jonka välityksellä näyttämön esiintyjät paremmin kuulevat toisiaan ja itseään.
  • Orkesterimontun järjestelmä, joka huomioi montussa esiintyvät muusikot.
  • Sali PA- ja monitorointijärjestelmä, jota käytetään vahvistamaan tilaisuuksia, mm. viihde- ja popkonsertteja.

Logomossa prosessorina ja matriisina on Meyer Soundin D’mitri platform, joka jakaa 75 mikrofonisignaalia yhteensä 233 kaiuttimeen. D’mitri palvelee samalla PA-järjestelmän (MICA, MINA, JM-1P) kaiutinproessorina.

Studiotecin rooli

Studiotec on Meyer Soundin jälleenmyyjänä vastannut projektin koordinoinnista, logistiikasta sekä asennustyöstä.

Constellation järjestelmän asennus edellyttää tarkkuutta ja korkeaa työn laatua. Erikoisratkaisuina toteutettiin mm. runkoäänistä eristetyt mikrofonit, tärinäeristetyt subwooferit, koteloidut seinäkaiuttimet jne.

Projektin erikoisuutena mainittakoon, että PA ja varsinkin Costellation on ollut alusta saakka koko suunnitteluprosessissa määräävänä tekijänä ja kaikki suunnitelmat muokattiin mahdollisuuksien mukaan Constellationin vaatimusten mukaisiksi. Studiotecin osallistuminen yksityiskohtien ja työsuunnitteluprosesseihin on ollut muihin projekteihin verrattuna varsin kattavaa.

Palaute

Salin äänenlaadun on todettu olevan huippuluokkaa maailman mittakaavassa ja tämä pätee jokaiseen ohjelmoitavaan muotoon sekä kokoonpanoon.

Salissa on toteutettu monipuolisesti tapahtumia – oopperaa (Erik XIV), rock-konsertteja (Hector, Sielun Veljet, Club for Five), klassisia konsertteja (Rachmaninov, Neujahrskonzert), teatteriesityksiä ja yritysten pikkujouluja. Logomo on loistava esiintymistila ilman tilojen perinteisiä rajoituksia.
 

Helsingin Sanomat, 26.11.2011, Hannu-Ilari Lampila

Myös sähköinen äänentoisto on teknologinen huippusuoritus.

Koko tuotannon suurin tekninen taidonnäyte on Meyer Constellation-niminen sähköinen äänentoistojärjestelmä, joka on kehitetty Yhdysvalloissa kymmenisen vuotta sitten. Täysin kaiuttomassa Logomo-salissa on 350 kaiutinta ja noin sata mikrofonia. Lauluäänet paisuvat jättimäiseksi, mutta ne kaikki soivat hämmästyttävän selkeinä, kirkkaina ja säröttöminä.

Ihmettelemättä ei voi olla, miten hyvin laulajat pysyvät synkronissa orkesterin kanssa. Orkesterissa kuuluu jonkin verran niin sanottuja suoria ääniä, mutta kokonaissointi on sähköinen: sointibalanssi ja soinnin tasaisuus ovat ennenkuulumattoman hyvät.”
 

Hufvudstadsbladet, 24.11.2012, Mats Liljeroos

Äänentoisto oli puolestaan toteutukseltaan korkealuokkainen. Vielä vuosikymmen sitten kuultiin varsin harvoin sähköisesti vahvistettua orkesterimusiikkia, mutta tekniikka on edennyt harppauksin ja tämän johdosta Logomon akustiikka on yllättävän hyvä, jonka ansiosta orkesteri ja laulajat kuulostavat täysin luonnollisilta.”