Helsingin Kaupunginteatterin uusi uljaampi valokattaus

Valo & video
Teatteri- ja ammattivalaistus
07.11.2023

Helsingin Kaupunginteatteri satsaa energiatehokkaaseen valoon. 

Maan suurin näyttämö, Helsingin Kaupunginteatteri päivitti heitinkalustoaan tälle syyskaudelle. Suositun Disney-musikaalin, Pieni merenneidon odotettu uusintaensi-ilta on ensimmäinen, joka toteutettiin uuden laitteiston voimin.

Musikaalin valosuunnittelija William Iles kertoo, että näyttämön heitinkalusto on nyt päivitetty täysin lediaikaan kaupungin energiainvestointirahoituksen turvin.

Uudistus suunnattiin energiatehokkuuden parantamiseen suurella näyttämöllä, koska siellä on moninkertainen määrä kalustoa muihin näyttämöihimme verrattuna.

Iles suunnittelee vuodessa kolmesta neljään teosta, joista yksi on tyypillisesti suuren näyttämön musikaali. Hän vastasi myös Pienen merenneidon alkuperäisestä valosuunnittelusta syksylle 2019. Loppuunmyydyt näytökset jouduttiin pian perumaan koronapandemian takia, ja jopa kymmenettuhannet katsojat jäivät ilman odotettua kokemusta. Nyt teos palautettiin ohjelmistoon – hyvästä syystä.

Viime vuosikymmenen lopulla HKT vietti pari vuotta evakossa, kun teatterikiinteistöä peruskorjattiin ja näyttämöiden varustelua uusittiin. Tuolloisenkin jättihankkeen esitystekniikan kakusta leveimmän siivun urakoi Studiotec.

Hankimme remontin yhteydessä sen aikakauden parhaaksi todettua ledikalustoa, mutta teknologian kehitys ei ollut vielä siinä pisteessä, että ledi olisi toiminut kaikkiin tarpeisiimme. Esimerkiksi ledin värintoisto ei kriittisesti katsoen riittänyt etuvaloon”, Iles kertoo.

Ilesin mukaan Martinin Encoren ja Ultran kaltaisten liikkuvien heittimien tultua markkinoille ledipuolellekin saapui tuotesukupolvi, jonka valo on puhdasta ja värintoiston laatu ylittää riman kirkkaasti. Aiemman sukupolven ledeissä tehot suurella näyttämöllä tuppasivat jäämään alle tarpeiden, varsinkin jos haluttiin käyttää goboja, prismaa tai muita efektejä.

Sellainen syö valolta tehoa. Näissä uusissa on jo niin paljon pelivaraa, ettei tehon riittävyydessä ole enää ongelmaa.

Tärkeä ominaisuus uudessa heitinkalustossa on hiljaisuus. Jäähdytys- ja efektikoneisto toimii vanhaan kalustoon verrattuna äänettömästi.

Aiemmin esitystä rakennettaessa joutui lavalta karjumaan ohjaamoon, jos oli asiaa, koska näyttämön akustiikka muistutti serverihallia. Nyt äänisuunnittelijamme ovat kiitelleet, kuinka dynamiikka äänen hiljaisessa päässä on avautunut käyttöön.

Toisaalta ison valosetin pohjahuminalla oli etujakin näyttämön sivuilla työskentelyä ajatellen.

Nyt kulisseissa on jouduttu opettelemaan liikkumaan näytöksen aikana hipihiljaa, koska ovien sulkemiset ja pienimmätkään risahdukset eivät peity yleiseen huminaan.

William Iles (kuvassa) kertoo ohjelmoineensa uusiksi Pienen merenneidon tilanne tilanteelta. Siihen on monta hyvää syytä.

Toki olisin voinut konvertoida ja alkaa säätää aiempaa ajotiedostoa uudelle valosetille, mutta päätin aloittaa puhtaalta pöydältä. Päätös antoi mahdollisuuden katsoa teosta tuorein silmin. En halunnut kopioida vuosien takaista suunnitelmaa, koska toivon tällä välillä kehittyneeni. Uskon, että pystyn tekemään asioita paremmin kuin aiemmin.

Ja vielä yksi syy ”nollista lähtemiseen”.

Uusissa heittimissä on erilaisia vahvuuksia kuin aiemmissa. Yhdessä voi toimia jokin värisävy paremmin, toisessa valon himmentäminen, kolmannessa jokin efekti tai niiden yhdistelmä. Jos kuvataiteilija vaihtaa tekniikkaansa akryylista öljyväreihin, eihän se rupeaa kopioimaan sitä, mitä teki edellisellä paletilla vaan tutkii uuden paletin ja alkaa hyödyntää sen vahvuuksia”, Iles vertaa.

Kaupunginteatteriin oli hankittu tusinan satsi Martinin Encoreja jo aiemmin, mutta tuolloin niiden rinnalle etulinjaan jäi vielä tukku halogeeniä ja purkausvaloa. Nyt kolmenkymmenen uuden Encore-heittimen myötä linja saatiin yhtenäiseksi. Koko suuren näyttämön etuvalo on samaa merkkiä, mallia ja tekniikkaa.

Kaikki HKT:n hankkimat Martinin uutuudet ovat 6000 kelvinin kylmänvalkoista versiota, jonka valossa iho, puvut ja lavasteet näyttäytyvät aidoissa väreissään eikä värilämpötila muutu zoomatessa tai himmennettäessä – ellei niin haluta. Spektrikin saattaa olla jo rikkaampi kuin perinteisissä valonlähteissä, joten Martinin uuden sukupolven ledit jopa päihittävät purkauslamput siinäkin suhteessa.

Encoren ja Ultran optiset ominaisuudet keräävät kiitosta Ilesiltä. Esimerkkinä se, miten gobot toimivat veitsirajauksen kanssa.

Monilla kilpailijoilla niitä ei pysty käyttämään yhtä aikaa, koska gobokuvio jää liian pehmeäksi tai vaihtoehtoisesti veitsirajaus sumeaksi.

Martinin uusissa malleissa gobot, animaatiokiekot ja muut efektit löytyvät poikkeuksellisesti samalta tarkennusalueelta. Näin valoa pystyy rajaamaan terävästi ja käyttämään muita efektejä rinnalla.

Iles vaikuttaa tyytyväiseltä yhteistyöhön Studiotecin Jami Lehtosen ryhmän kanssa.

Paljon pallottelimme asioita ja vaihdoimme tietoja. Ensiarvoisen tärkeää meille esitysten tuottajana oli, että kaluston toimitusaika on pomminvarma. Se vaihtoehto ei tullut kyseeseen, että tehdään kaupat mutta kalusto ei lopulta olisikaan ollut katossa näyttämöharjoitusten alkaessa.

Iles kertoo, että aikataulutus vaati tarkkaa taimausta.

Heittimien saapuminen piti jo logistisistakin syistä ajoittaa tiettyyn hetkeen, koska valtava määrä lavasteita liikkui talosta sisään ja ulos. Näyttämöltä purettiin viime kauden musikaalia samalla kun alettiin rakentaa uutta.

Jami Lehtonen Studioteciltä kertoo, että Kaupunginteatteri testasi eri maahantuojien tarjoamia heitinmalleja useampaan kertaan.

Studiotec toimitti heittimiä pyynnöstä kokeiluun. Meidän etunamme oli, että Martin on luotettava ja laadukas valmistaja, josta HKT:llä oli jo ennestään hyviä käyttökokemuksia.

Lehtonen kertoo, että kaupan ratkettua Martinin suuntaan suuren näyttämön valaisinkalusto on nyt valtaosin Studiotecin maahantuomaa.

Uusia heittimiä meni yhteensä lähes sata, kaikki Martinin MAC-malliston moving headeja. Siinä kun Encore Performance -profiileilla valaistaan varsinkin etulinjaa, uudempaa Ultra Performance -profiilia ja Ultra Wash -rinnakkaismallia on kymmenittäin näyttämötornin valaisinansaissa. Ei tämän kokoluokan hankintoja Suomessa kovin montaa vuosikymmenessä tehdä”, Lehtonen tietää.

Heittimien määrää ja yhteenlaskettua tehoa tuijottaen valoa on nyt suurella näyttämöllä jopa liikaa. Tietenkään näin ei oikeasti ole.

Suunnittelijoiden pitää pystyä kattamaan kaikki suunnat, siksi heittimiä tarvitaan niin paljon.

Päivityksen myötä HKT voi jättää hyvästit kymmenien tuhansien eurojen vuosittaisille polttimo- ja huoltokuluille. Iles muistuttaa, että nollaan himmennetty purkausvalo kuluttaa saman määrän sähköä kuin täysillä paahtava. Vastaava himmennetty ledi ei juuri mitään.

Purkauslamput ovat valtavia energiasyöppöjä, mutta ledi kuluttaa sähköä suhteessa käytettyyn valotehoon. Jos lediheitin on ainoastaan virroissa ja äly päällä, sähkönkulutus on olematonta, sen sijaan purkauspolttimo palaa aina täysillä – riippumatta siitä, kuinka paljon valosta on kulloinkin hyötykäytössä.

Ledisiirtymän rinnalla energia-asiat ylipäätään ovat HKT:ssä tapetilla. Parhaillaan teatterin katolle rakennetaan aurinkopaneelivoimalaa, eli pian talo myös tuottaa sähköä eikä pelkästään kuluta sitä.

HKT:n suuren näyttämön uudessa valossa kylpee tällä kaudella Pienen merenneidon rinnalla toinenkin musikaali. Rakas Evan Hansen (kuva alla) sai ensi-iltansa syyskuun lopussa.

Kuvat:

Pienen merenneito © Robert Seger.
Rakas Evan Hansen © Otto-Ville Väätäinen.

Ota yhteyttä

Asiantunteva henkilökuntamme auttaa sinua löytämään parhaat ratkaisut tarpeisiisi, odotamme yhteydenottoasi.

 

Lehtonen Jami

Myyntipäällikkö,
Professional Lighting

044 734 2865

jami.lehtonen [at] studiotec.fi

Kuittinen Jussi

Myyntipäällikkö
Professional Lighting

044 735 8213

jussi.kuittinen [at] studiotec.fi

"Ensiarvoisen tärkeää meille esitysten tuottajana oli, että kaluston toimitusaika on pomminvarma."

William Iles

Valosuunnittelija