Aalto Studios sai uudet elokuvaäänen yksiköt

Ääni
Äänentoisto / Pro Audio
28.11.2017

Studiotec urakoi Aalto-yliopistolle Otaniemeen Dolby Atmos -yhteensopivan elokuva­mik­saa­mon, foley-studion sekä äänen editointiyksiköt.

Aalto-yliopiston perustamisen myötä entisen Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen opiskelijat ovat monien muiden mukana muuttaneet Arabianrannasta Otaniemeen. Akukon Oy:n Janne Riionheimon ja Toni Poikosen suunnittelema Aalto Studiosin siirtyminen TKK:n kampukselle saneerattuun kiinteistöön pantiin toimeen erittäin tiukalla aikataululla.

Kokonaisvastuun tekniikan muuttoprojektista kantanut Studiotec asensi ja kytki ”avaimet käteen” -urakkana Aalto-yliopiston Otaniemen uusiin tiloihin filmimiksaamon, foley-studion ja neljä ääniedittiä, joiden pääkäyttäjänä ovat Aalto-yliopiston elokuvaäänityksen ja äänisuunnittelun opiskelijat.

Aalto Studiosin hanke oli sen kiireellisyyden vuoksi erittäin haastava, joten se vaati onnistuakseen projektinhallinnalta ketteryyttä ja joustavaa resursointia", kuvailee Studiotecin projektipäällikkö Mikko Sjöberg.

Kun tilat Otaniemessä vapautuivat, ei kustannuksien kannalta ollut järkevää viettää Arabianrannassa yhtään kauempaa kuin oli pakko. Studiotec osoittautui osaavaksi integraattoriksi hankkeessa, jonka aikataulu oli älyttömän tiukka ja kaiken piti tapahtua tosi nopeasti”, tiivistää Aalto Studiosin operatiivinen johtaja Marcus Korhonen.

Aalto Studiosin laitekanta uusittiin muuton yhteydessä lähes kokonaan. Avid-järjestelmät uusiin tiloihin toimitti Msonic. ”Edit-huoneissa työskennellään kevyiden Pro Tools Dock -asemien kanssa”, esittelee käyttömestari Juha Tanhuanpää (kuvassa).

Studiotecin osalta uusiin tiloihin liittynyt merkittävin laiteuudistus oli yliopiston filmimiksaamon Meyer Sound EXP- kaiutinjärjestelmä.

Kyllähän tämä kaiutinjärjestelmä soundaa mahtavalta”, luonnehtii elokuvaäänityksen ja äänisuunnittelun lehtori Patrick Boullenger filmimiksaamon kaiutinkattausta lisäten, että EXP-kaiutinperheen tuotteista irtoaa lisäksi volyymia, jollaista uskottava elokuvaäänentoisto tänä päivänä maailman huipputasolla vaatii.

 

Äänen ympäröimänä

Patrick Boullenger (kuvassa) esittelee foley-studiota, jossa äänitetään elokuvaan jälkikäteen liitettäviä synkronitehosteita eli tapahtumaääniä – esimerkiksi roolihahmon askelia. Studion tarkkaamo toimii jälkiäänitystöiden ohella esimiksauspaikkana.

Tämänkin tarkkaamon kuuntelussa on Dolby Atmos -valmius, mutta varsinkin filmimiksaamossa äänisuunnittelun opiskelijat saavat hyvän näppituntuman siihen, miten äänen eri suunnat tulevat elokuvateatterissa käyttäytymään”, Boullenger kertoo.

Filmimiksaamon äänentoistojärjestelmä koostuu kolmen valkokankaan taakse kätkeytyvän Acheron Studio -sarjan pääkaiuttimen ja LFE-kanavaa toistavien X-800C -subwooferien neljän 18" elementin lisäksi kahdestatoista seiniin ja kattoon asennetusta HMS-5 -surround-kaiuttimesta, jotka yhdessä tarjoavat immersiiviseen elokuvaääneen vaadittavan intensiteetin hienointa nyanssia myöten.

Äänentoisto on valittavissa monosta 5.1-kuuntelun kautta aina järjestelmän kaikkia viittätoista kaiutinlähtöä hyödyntävään Dolby Atmos -ääneen asti.

Meyerin EXP-kaiutinjärjestelmää ohjaavat  uunituoreet Galileo Galaxy 816 -prosessorit, joiden avulla tehdystä säädöstä vastasi Meyer Soundin elokuvastudioiden asiantuntija Paul Jarvis.

Lehtori Boullengerin mielestä Aalto Studiosin uusissa tiloissa on kaiken kaikkiaan hienoa, että puitteet ovat räätälöity palvelemaan elokuvatuotannon työnkulkua tiloineen ja laitteineen. Hän näkee merkittävää etua siinä, että alalle valmistuvat elokuvataiteilijat saavat opiskella parhaissa olosuhteissa.

Näistä lähtökohdista opiskelijan on helppo lähteä skaalaamaan tekemistään todellisissa työympäristöissä tarjolla olevien työkalujen mukaan”, Boullenger tiivistää.

meyersound.de/products/exp

 

Ota yhteyttä

Asiantunteva henkilökuntamme auttaa sinua löytämään parhaat ratkaisut tarpeisiisi, odotamme yhteydenottoasi.