Ahvenanmaan valtuustosaliin JBL Intellivox pilarikaiutinjärjestelmä

Ääni
Äänentoisto / Pro Audio
23.03.2015

Maarianhaminassa sijaitsevaan Ålands Lagting valtuustosaliin asennettiin lokakuussa JBL Intellivox pilarikaiutinjärjestelmä ja BSS prosessointi.

Kolmeen tasoon jakautuva sali on toteutettu yhteensä neljällä JBL Intellivox -pilarilla, joista Beam Shaping -teknologialla varustettu DSX180 pari kattaa salin lattiatason ja hieman yksinkertaisemmat Beam Steering -tekniikkaan perustuvat DC180 kaiuttimet hoitavat kahden eri parvikerroksen kuuluvuuden.

Äänijärjestelmän keskuksena toimii Soundweb BLU-100 prosessori varustettuna BLU-8v2 ohjaimella. Salissa käytettävän kokoustekniikan tueksi on lisätty kaksikanavainen dbx AFS2 kierronestolaite. Äänijärjestelmään kuuluu myös langattomat AKG WMS470 sarjan käsi- ja solmiomikrofonit.

Intellivoxien käyttöönotto onnistui ilman ongelmia ja erityismaininnan arvoisia ovat on Duran Audion kehittämät sunnittelu- ja ohjelmointisovellukset. Monipuoliseen ja tarkkaan ennalta tehtävään suunnitteluun tarkoitetun DDA 3D mallinnossovelluksen avulla voidaan tähystää Intellivox pilareiden lisäksi lähes kaikkia JBL asennuskaiutinsarjan tuotteita, niin pistekaiuttimia, kuin passiivisia CBT pilarikaiuttimiakin. Tämä kannattaa pitää mielessä silloin kun on tarvetta tehdä kattavampi JBL kaiutinjärjestelmän esisuunnittelu ja mallinnos.

Intellivox kaiuttimien ohjaukseen tarkoitettu Win Control sisältää käteviä apuvälineitä, joista mainittakoon vaikkapa Rapid DDS -toiminto. Siinä tilan yksinkertaisten parametrien määrittelyn jälkeen ohjelmisto laskee nopeasti parhaan mahdollisen Beam Shaping mallin ja se on heti suoraan siirrettävissä kaiuttimeen.

Järjestelmän myynnistä ja asennuksesta vastasi Göran Steniuksen johtama paikallinen rental- / asennusyritys Audiotrade ja käyttöönotto tapahtui Studiotecin Antti Rintamäen toimesta. Yhteistyö projektin aikana sujui loistavasti ja heti käyttökoulutuksen aikana asiakkaan puolelta merkillepantiin selkeä parannus kuuluvuudessa, koko salin osalta.

 

Ota yhteyttä

Asiantunteva henkilökuntamme auttaa sinua löytämään parhaat ratkaisut tarpeisiisi, odotamme yhteydenottoasi.