Aaro Suopelto eläkkeelle
Studiotecin pitkäaikaisin työntekijä Aaro Suopelto siirtyi vapaaherraksi syyskuun 2021 lopussa. Kollegoiden ja asiakkaiden arvostama Aaro ehti työskennellä Stutessa liki neljä vuosikymmentä.
Aaro on syntyisin Alavudelta, Pohjanmaan lakeuksilta, ja kasvuympäristö oli sikäli edistyksellinen, että perheen maatilalla oli vankka konekanta.
”Jo nuoruusvuosina opin käsittelemään niitä. Myös kiinnostukseni radioihin ja kaikenlaisiin sähkövempaimiin alkoi kansakoulussa, ja lukioikäisenä korjailin jo autostereoita ja asentelin LA-puhelimia. Myös kova työn tekeminen on peruja kotoa: harvoin on hanskat tippuneet kellon mukaan. Hommat tulee tehdä valmiiksi, ja periksi ei anneta”, Aaro kertoo.
Keskikoulussa kuvaan tuli soittaminen ja bändit, joiden kanssa keikkailtiin Ruotsin puolellakin. ”Armeijan kävin Keuruun Radiokomppaniassa, ja sitä ennen olin jo valmistanut kaiuttimia sekä tehnyt soitin- ja laitekauppaa Alavuden Levytuotteessa. Elektroniikkaharrastus veti minut kauppaopiston jälkeen Helsinkiin Teknisen oppilaitoksen tietoliikennelinjalle, josta sain paperit keväällä 1984.”
Helsinkiin tultuaan Aaro oli opintojen ohessa alkanut tehdä töitä Albertinkadun kellarissa toimineessa Audiomen’s Oy:ssä.
”Kasasin siellä kaikki Ojalan Esan suunnittelemat vahvistimet, joita tehtiin lopulta ehkä satakunta. Se oli tärkeä linkki ajautumisessani Studioteciin, sillä Peter Stråhlman osti sitten Esan firman. Pete halusi hänet Stuteen, he tunsivat toisensa MS-Audiotronin ajoilta.”
Kesällä 1983 Studiotec teki kaupat Svenska Teaterin äänijärjestelmien uudistuksesta ja projektiin etsittiin uskaliasta tekijää – työmaa oli sen verran pölyinen ja haasteellinen.
”Suostuin hommaan ja kesän päättyessä me oltiin saatu kaapelivedoista lähtien järjestelmät kasaan. Syksyllä palasin vielä viimeiseksi vuodeksi kouluun.”
Seuraavana keväänä Studioteciltä soitettiin taas, ja kysyttiin mitä Aaro nyt aikoo, kun opinnot kohta päättyvät. Kesän kohteeksi oli luvassa ”Miljoonan tiilen teatteri” TTT, jonka äänijärjestelmistä oli solmittu urakkasopimus, ja toteuttajien rivistöön tarvittiin vahvistusta.
”Sen keikan myötä astuin Studiotecin palvelukseen, olin kenties yhdeksäs taloon palkattu työntekijä. Olen ollut koko työurani täällä siitä lähtien.”
Päin vastoin kuin useimmat kollegansa, Aaro ei ole harrastanut kiertämistä talosta toiseen.
”Siihen on monia syitä – ja ehkä sattumaakin. Täällä minuun luotettiin alusta lähtien, ja sain kiinnostavia tehtäviä. Asennus- ja huoltotehtävät kääntyivät pian projektinhallintaan sekä tarjouspuolelle. Yksi seikka, joka on myös pitänyt minut stutelaisena kaikki nämä vuodet on ollut se, että täällä on saanut tehdä töitä osaavassa porukassa.”
Heti Aaron Studiotec-uran alkuun 1980-luvun puoliväliin osui mielenkiintoinen periodi, kun radiotaajuudet vapautettiin ja alettiin pystyttää studioita paikallisradioille.
”Toki Yleisradiollekin oli ja on tullut tehtyä paljon, mutta tämä oli vähän erilaista. Olin muun muassa rakentamassa logiikkatoimintoja Suomen ensimmäisen oikean paikallisradion, Radio Cityn, äänipöytään. Radio 1:n eli Ettanin teimme Ojalan Esan kanssa periaatteessa kaksin, ja kun radioasemia pulpahteli joka puolelle maata, niin joitain toteutin ihan yksinkin.”
Aaro kertoo, että lukemattomien projektien kautta on syntynyt runsaasti kontaktipintaa niin suunnittelijoihin, loppukäyttäjiin kuin hankintaorganisaatioihin. Työn painopiste on nyttemmin muuttunut hallinnollisemmaksi ja kaupallisemmaksi. Kauppaopistotaustasta on ollut siinä apua.
”Projektipäällikön työnkuvan ohella projektilaskennat ja tarjouksien laadinta on ollut sitä, mitä mieluusti teen ja viimeiset vuodet olenkin tehnyt pelkästään sitä. Viimeinen täysimittainen projektin veto oli Musiikkitalo, jossa Stutella oli monta urakkaa rinnatusten.”
Studiotec on muuttunut Aaron palvelusvuosien kuluessa melkoisesti.
”Talo on ensinnäkin kasvanut monta kertaa isommaksi, ja yritysostojen kautta mukaan on tullut aivan uusia osa-alueita. Alkuvuosina Stute toimi aika kapealla sektorilla, olimme studio- ja broadcast-tuotteisiin painottunut ammattiäänitalo. Nyt toimitaan todella laajalla alueella: tänään kuvaan kuuluu elokuvateattereiden tekniikka, logiikkaohjaukset, himmentimet ja esitysvalaistukset, näyttämömekaniikka, äänievakuointi, kameravalvonta ja video – ja kaikesta siitä on pitänyt yrittää hankkia mahdollisimman paljon tietotaitoa. Tämä on ollut itselleni kehitys- ja opiskelumatka monin tavoin.”
Aaron tullessa riveihin Studiotec oli pieni perheyritys. Jo muutaman vuoden kuluessa firma alkoi kasvaa voimakkaasti, ja oma, uusi toimitalokin valmistui jo 1980-luvun loppupuolella.
”Minusta Stute on ajan saatossa muuttunut toimintakulttuuriltaan avoimemmaksi ja on nykyisin vakaalla pohjalla. Toimintaliikkeet ovat tarvittaessa ketteriä ja nopeita”, Aaro luonnehtii.
Studiotecin lukuisista edustuksista pari tuotemerkkiä nousee Aarolla yli muiden.
”Arvostan korkealle ETC:n himmennin- ja heitinkaluston sekä Meyer Soundin kaiutinjärjestelmät. Olin toteuttamassa jo Helsingin Kaupunginteatterin ensimmäistä Meyer-kattausta Cats-musikaalin aikoihin 1986. Sinne asennettiin silloin Meyerin ensimmäinen trapetsoidimalli UPA1 sekä Cadacin iso teatteriäänipöytä. Monien talojen uudistuksissa olen ehtinyt olla mukana kaksi, ja HKT:n tapauksessa kolmannenkin kierroksen. Silloin tulee jo hiljalleen mieleen, että ehkä alkaa olla aikakin väistyä”, Aaro hymähtää.
Yhtenä erikoisista ulkomaankeikoista Aarolle muistuu mieleen Hampurin Color Line -areenan projektitoimitus vuosituhannen alusta.
”Logistiikka ja resurssit aikataulutettiin niin, että kahden viikon aikana tuli saattaa käyttökuntoon todella suuri järjestelmäkokonaisuus äänentoistosta videokameroihin – ja meitä oli Stutesta vain neljän hengen ryhmä lyömässä kaikkea kasaan. Yhtenä lisähaasteena perillä ilmeni, että pääurakoitsija oli aikaisemmin riitaantunut pahasti tilaajan kanssa, joten siltä suunnalta ei ollut mitään apuja saatavilla. Siitä tuli meidän näkökulmastamme aika ’omatoiminen työmaa’. Jopa kaikki sosiaalitilat pysyivät noiden riitojen takia lukittuina!”
Kotimaassa yksi katastrofia liippaava tilanne syntyi aikoinaan Turun telakalla, jossa oli valmistumassa silloinen maailman suurin risteilyalus.
”Meiltä oli tusinan miehen ryhmä Studioteciltä ja tukku aliurakoitsijoita. Sitten pari viikkoa ennen laivan lähtöä, kun esiintyjätkin jo treenasivat lavalla, siellä alkoi laitteet yksi toisensa jälkeen hajoilla. Meiltä levisi kaksi äänipöytää ja heittimiä, laivan sprinklerit laukesivat ja kastelivat kaiken tekniikan, oli brummiongelmaa ja niin edelleen. Kaikki saatiin kuitenkin viime tingassa kuosiin – mutta ei meikäläiset taaskaan päässeet mukaan laivan saattomatkalle, kuten muiden osa-alueiden urakoitsijat!”
Aaro kertoo vetäneensä kymmenkuntaa risteilijäprojektia, mutta ainoastaan tuon keikan loppuvaiheista johtuen verenpaineet nousivat niin korkealle, että mies joutui vähäksi aikaa sairauslomalle.
”Kolmisen vuotta sitten tein Oodiin tarjouslaskennan molemmista osista, eli keskustakirjastosta ja elokuvateatterista. Kun avajaisissa skoolailtiin yhteistyökumppanien kanssa Oodin ulkoparvella, katselin kaupunkimaisemaa ja tajusin, että edessä oli nauha maan merkittävimpiä pytinkejä, joista joka ainoaan olin Studiotecin leivissä tehnyt jotain.”
Yhdellä silmäyksellä Helsingin illassa välkkyviä kohteita olivat Kiasma, Eduskunta, Luonnontieteellinen museo, Musiikkitalo, Finlandiatalo ja Kansallisooppera – noin alkajaisiksi.
”Olen ollut Studiotecissä jo vuoden päivät yli virallisen eläkeiän, ja siirryn nyt eläkkeelle syyskuun päättyessä. Tämä on kuitenkin pehmeä lasku, koska aion jatkaa töitä vielä tuntipohjaisesti. Toivottavasti kuitenkin vähemmässä määrin kuin tähän asti, ja toivottavasti voin poimia itselleni sopivaa tekemistä. Kukaan täällä ei erityisesti peri töitäni, vaan kollegat saavat kärsiä niistä yhteisvastuullisesti”, Aaro virnistää.
Aaro toteaa, että aina kun ryhmässä tehdään niin osaamista siirtyy suuntaan ja toiseen, ja luonnollisesti sitä siirtyy enemmän konkareilta tulokkaille.
”Mitään en ole kenellekään tuputtanut, vaan minulta on saanut kysellä ja poimia talteen, jos on siltä tuntunut. Toisaalta näin pitkän työpestin varrella kertyy paljon sellaista omatoimisesti hankittua tietoa ja kokemusperäistä osaamista, jota voi olla vaikeakin siirtää sellaisenaan toiselle. Lisäksi koko ajan tulee uudenlaisia haasteita, joihin vanhat opit eivät ole oikein sovellettavissakaan”, Aaro pohtii.
Eläkepäivien kuvioitaan Aaro ei ole vielä ehtinyt tarkemmin miettiä, mutta siitä ei ole epäilystä, etteikö jotain keksitä.
”Ainakin perheemme Espanjan vesikoira tulee ulkoiluttamaan minua ja vaimoani säännöllisesti. Ehkä pitää laskea retkikanootti vesille ja lähteä kalaan. Tehtävälistasta saattaakin itse asiassa tulla aika pitkä – mielessä on kaikenlaista erilaisten laitteiden huollosta niiden rakentamiseen. Yksi vanha Vespakin pitäisi laittaa ajokuntoon…”
