Studiotec Oy uudisti Gatorade Centerin äänentoiston

29.09.2016

Kesän 2016 aikana Studiotec Oy uudisti Gatorade Centerin eli tutummin Turkuhallin äänentoiston. Uudistus sisälsi EVAC-järjestelmien perusparannuksen, sekä areenan viihdeäänentoiston kokonaisuudessaan. Hallin vanha äänijärjestelmä oli tullut tiensä päähän, eikä muutenkaan enää vastannut tämän päivän vaatimuksia modernin urheiluareenan vaatimasta kyvystä tuottaa nautinnollisia elämyksiä.

 

Suunnittelun lähtökohdat

Toteutuksen lähtökohtana oli Suunnittelutoimisto Granlundin huolellisesti määrittelemät toiminnalliset ja suorituskyvylliset vaatimukset. Kilpailutuksen tarjousvaiheessa kävimme läpi kymmenkunta erilaista toteutustapaa ja eri laitetoimittajien vaihtoehtoja. Lopulta päädyimme erittäin toimivana ja kustannustehokkaana ratkaisuna pidettyyn keskitettyyn klusterijärjestelmään, jossa käytetään tehokkaita ja laadukkaita point source -kaiuttimia symmetrisesti ripustettuna hallin keskipisteen ympärille, moottoroituun 14m trussikehikkoon asennettuna. 

 

Ylläpito- ja huoltosopimus

Järjestelmätoimitukseen on yhdistetty kattava ylläpito ja huoltosopimus, jonka avuksi muodostetut etähallintayhteydet mahdollistavat sähköpostin välityksellä tapahtuvat vikailmoitukset ja mahdolliset viankartoitukset ja etäohjelmoinnit. Järjestelmän käyttöönottovaiheessa etähallintaa käytettiinkin menestyksekkäästi kun räätälöitiin toiminnallisuutta ja säätöjä käyttäjän toiveiden mukaiseksi. Etähallinta mahdollistaakin kustannustehokkaan ja nopean reagoinnin säätötoimenpiteisiin ja vianetsintään.

Gatorade Center
Kuva: Gatorade Center

Ratkaisun tekninen kuvaus

Kaiuttimiksi valittiin järeät JBL PD6422/64:t, joista on tehty kahdeksan kappaletta kahden päällekkäisen kaiuttimen klusteria. Lisäksi bassokaistasta vastaa 8 kpl ASB6128 2x18" subwooferia. Jääalueen monitoroinnista huolehditaan JBL AM5212 kaiuttimilla, joista käytetään kahta eri aukeamiskulmaversiota mahdollisimman hyvän kattavuuden aikaansaamiseksi. Vahvistimiksi valittiin Crowni I-Tech 4x3500HD sekä DCi sarjan prosessoripäätteet, joista saadaan monipuoliset seurantatiedot kaiuttimien ja vahvistimien tilasta. Äänijärjestelmän suunnittelu todettiin onnistuneeksi myös kaiutinjärjestelmän viritysvaiheessa, jossa eri kaiutinryhmien sekä bassokaiuttimien akustinen yhteensovitus oli helppoa ja ongelmatonta.

Ääniverkko rakennettiin hyödyntäen Dante sekä BSS BLU Link protokollia. Audio- ja ohjaussignaalin siirto tapahtuu Extremen kytkimillä kuitu- ja CAT verkon välityksellä. Ääniverkon ja järjestelmän prosessoreina käytetään BSS BLU-806, BLU-100, BLU-50, BLU-DAN, BLU-BIB ja BLU-BOB laitteita sekä Contrio ohjauspaneeleita. Tarkkaamon hermokeskuksena toimii uunituore Soundcraft Vi2000 äänipöytä, joka oli mallinsa ensimmäinen kiinteään asennukseen Suomessa toimitettu yksilö. Äänipöydän helppo käyttöliittymä ja monipuoliset reititysominaisuudet yhdistettynä notkeaan Dante-audiomatriisiverkkoon mahdollistavat monipuolisen signaalin jakelun niin lätkäpeleissä kuin muissa suurissa yleisötapahtumissa. Tarkkaamon toiminnallisuus täydennettiin Genelec tarkkailukaiuttimilla ja AMX ohjausjärjestelmällä, jonka avulla järjestelmän perustoimintoja on helppo käyttää ja tarvittaessa hallita eri yleisöalueiden kaiutinryhmiä päälle ja pois. Aktiiviselle taitoluistelu-käyttäjäkunnalle räätälöitiin oma ohjauspaneeli, jonka avulla harjoitukset ja myös kevyet kisatapahtumat hoituvat tarvittaessa ilman teknistä henkilökuntaa.

EVAC järjestelmä pohjautui Audicon akkuvarmennettuun AVEC järjestelmään, joka oli jo ennestään tuttu hallin käyttäjäkunnalle. Kohteen tekninen toteutus urakoitiin yhteistyössä Audico Oy:n kanssa. Hallin olemassaolevat EVAC kaiuttimet mitattiin ja tarvittaessa uusittiin. Hallin osalta uusittiin hätäkuulutuskaiuttimisto kokonaisuudessaan.

 

http://turku-areenat.fi/fi/gatorade-center/areena
 

Ota yhteyttä

Asiantunteva henkilökuntamme auttaa sinua löytämään parhaat ratkaisut tarpeisiisi, odotamme yhteydenottoasi.