Viherkallion kouluun kamerajärjestelmä ja info-TV:t osaksi oppimisympäristöä

AV & Esitystekniikka
Äänievakuointi
19.12.2016

Studiotec asensi Espoossa sijaitsevaan Viherkallion kouluun pedagogiikkaa tukevan kamerajärjestelmän. Aulatiloihin koulu hankki Studioteciltä 80” suurnäytöt, jotka asennettiin toimimaan osana koulun interaktiivista oppimisympäristöä.

Koulun rehtorin Mikko Leppäsen mukaan järjestelmällä luodaan kouluun yhteisöllisyyttä. Uudella järjestelmällä helpotetaan myös tilojen käytettävyyttä.

 

Tietotekniikka olennainen osa koulun toimintaa

Viherkallion koulu on ollut edelläkävijä tietotekniikan hyödyntämisessä opetuksessa jo yli neljän vuoden ajan. Innovatiivisten opetusmenetelmien kehittäjänä, maailmanlaajuiseen Microsoft Partners in Learning -oppilaitosyhteistyöohjelmaan kuuluvana, se on ollut myös jakamassa muille kouluille osaamistaan opetuksen tietoteknisten käytäntöjen kehittämisessä. Koulussa on panostettu viihtyvyyteen. ICT ja digitalisoituminen ovat uuden opetussuunnitelman kautta mukana jokaisessa oppiaineessa. Tietotekniikasta on tehty saumaton osa kokonaisuutta tuomalla esiin ajatus, että koko koulu on oppimisympäristö.

 

Työasemat ja tabletit tehokäytössä

Koulu on pyrkinyt opetuksessaan hyödyntämään tietotekniikkaa mahdollisimman tehokkaasti. Siinä ollaankin onnistuttu hyvin, sillä jokainen opettaja käyttää tietokonetta apuna opetustyössä. Koulussa on 403 oppilasta. Oppilaiden käytössä tabletteja on yhteensä n. 450 ja muita tietokoneita yli 50. Lisäksi jokaisessa opetustilassa on älytaulut. Koulussa on myös kokonainen 3D-maailma tulostimesta, projektoriin ja simulaatio-ohjelmaan, joita käytetään aktiivisesti opetuksessa apuna. Koulun yhteisten tilojen kamerajärjestelmä edistää yhteisöllisyyttä ja suurnäytöt helpottavat tiedon jakamista. Molempia uusia järjestelmiä käytetään koulussa sujuvasti osana hyvin toimivaa kokonaisuutta.

 

Kamerajärjestelmä kaikkien eduksi

Pedagoginen kamerajärjestelmä on saanut kiitosta osakseen opettajilta ja rehtorilta, jotka ovat saaneet siitä päivittäistä työtään helpottavan apuvälineen. Sillä hoituu koulun yhteisöllisyyden luominen sekä tuntien aikana ja välitunneilla, että kouluajan ulkopuolellakin.

Kameroita on sijoitettu yhteensä 15 kpl eri puolille koulun yhteisiä tiloja

Kamerat eivät tallenna, mutta niiden välittämä kuva on katsottavissa opettajien ja rehtorin tietokoneilta Indigo Vision Control Center -videohallintaohjelman kautta. Indigo Vision sisältää helppokäyttöisen, täysin integroidun käyttöliittymän videosisällön hallintaan.

 

Tiedottaminen ja sisällön näyttäminen helpoksi

Kouluun toteutettiin järjestelmä, joka toimii osana koulun oppimisjärjestelmää.  Järjestelmään liitettyyn player-ohjelmaan on yhteys koulun tietokoneista selaimen kautta. Yhteisistä asioista tiedottaminen, sekä opetustyön tulosten ja oppilaiden tekemien harjoitustöiden esitteleminen on saatu näkymään suurnäyttöjen välityksellä kaikkien iloksi. Suurnäyttöjä on kaksi, jotka sijaitsevat keskeisesti sisääntuloaulassa ja ruokalan yhteydessä olevassa aulatilassa. Pienempiä näyttöjä kaksi, yksi käytävällä ja toinen opettajainhuoneessa.

Isoja infonäyttöjä on kaksi, jotka sijaitsevat keskeisesti koulun aulatiloissa.

Opettajien toivomuksena oli, että opetuksessa tarvittavaa video- ja kuvamateriaalia on voitava näyttää infonäyttöjen kautta. Opettajien ja rehtorin on helppo tehdä koulun tiedotusten ja yhteisen kuvamateriaalin esittämiseen joustava käsikirjoitus, kun kaikki järjestelmän osat on tehty toimimaan moitteettomasti yhteen.

 

 

 

 

 

Ota yhteyttä

Asiantunteva henkilökuntamme auttaa sinua löytämään parhaat ratkaisut tarpeisiisi, odotamme yhteydenottoasi.