Soundcraft Ui24R - enemmän kaikkea!

Äänentoisto / Pro Audio
24.04.2017

Soundcraftin mikseriuutuus Ui24R on uudelleensuunniteltu ja laajempi toteutus aiemmista Ui12 ja Ui16-miksereistä, jotka pohjautuivat pitkälti Harmanin osakseen ostaman ja eri brändeilleen sulautetun SM Pro Audion uMix-alkuperäistekniikkaan. Tuote on myllätty perusteista lähtien uusiksi eli vanhaa tekniikkaa edustaa lähinnä ulkonäkö ja käyttölogiikka.

Ui24R rakentuu Studerin 900-sarjan analogimiksereistä tutun etuastetekniikan (20 mic/line sisääntuloa) pohjalle. Ulkoisesta virtalähteestä on luovuttu IEC-liitännän hyväksi, WiFi-puoli on nyt kahdella antennilla varustettu ja entistä toimivampi, mihin osaltaan vaikuttaa myös se, että aiemmin käytetyn 2,4 gigan yhteyden lisäksi tarjolla on myös vähemmän ruuhkainen 5 gigan kaista.
 

Ohjaus nettiselaimella

Edelleenkään laitteen operoimiseen ei tarvita erillistä ohjelmaa, vaan ohjaus tapahtuu HTML5-pohjaisella nettiselaimella. Ui24R voi muodostaa oman hotspot-verkon, johon esimerkiksi tabletilla liitytään tai sitten laitetta voi ohjata ethernet-kaapeliyhteyden tai myös ulkoisen WLAN-verkon avulla. Näin ollen laitetta voi käyttää tarvittaessa myös vaikkapa älypuhelimella. Ohjauslaitteita voi olla jopa kymmenen kappaletta yhtä aikaa käytössä.

Ui24R:n HDMI-ulostulo mahdollistaa myös ulkoisen näytön kytkemisen, hiiren ja näppäimistön saa puolestaan kiinni ylimääräisiin USB-liitäntöihin. Tällä hetkellä myös Dellin kosketusnäytöt ovat tuetut – muut merkit seurannevat pian perässä.
 

Moniraitaäänitykset

Moniraitaäänitystä voi tehdä 24R:llä kahdella eri tavalla. Helpoin tapa on kytkeä laitteeseen USB-kovalevy tai riittävän nopea USB-tikku, jolloin sisääntulokanavat saa talteen esimerkiksi 24 bittisinä WAV-tiedostoina. Toinen tapa on käyttää USB interface-moodia, jolloin tietokone tunnistaa laitteen ulkoiseksi äänikortiksi. Stereoäänitys masterbussista onnistuu hitaammallekin usb-tikulle, samoin esimerkiksi mp3-tiedostojen toisto vaikkapa taustamusiikkikäyttöön.
 

Prosessointi

Prosessointipuolella nojataan Harmanin omiin merkkeihin kuten dbx:n dynamiikkaprosessointiin, taajuuskorjaimiin ja AFS2-kierronvaimennusalgoritmeihin, Lexiconin kaikuihin (4 prosessoria, nyt laajemmin säädettävissä) ja onpa tarjolla kahteen ensimmäiseen kanavaan myös Digitechin kitaramallinnoksiakin.

 

Hintaluokka

Veroineen noin tuhannen euron hintaluokkaan sijoittuva uutuustuote on herättänyt kovasti kyselyä ja ensimmäinen 40 yksilön tilauserä alkaakin olla loppuunmyyty. Laitteita odotetaan saapuvaksi Suomeen toukokuun alkupuolella.

 

Lisätietoja: http://www.soundcraft.com/en/products/ui24r

Ota yhteyttä

Asiantunteva henkilökuntamme auttaa sinua löytämään parhaat ratkaisut tarpeisiisi, odotamme yhteydenottoasi.