Ari Hildén jäi eläkkeelle 1.6.2017

Äänentoisto / Pro Audio
09.06.2017

Arin viesti asiakkaille ja kollegoille:

Hei kaikki!

Nyt on koittanut aika siirtyä  eläkkeelle lähes neljän vuosikymmenen työskentelystä  musabusineksen ja äänentoiston parissa. Kaikki sai alkunsa 1980, kun lapsuudenystäväni Matti Everhall houkutteli hakemaan keyboard-myyjän pestiä MS Audiotroniin,  alan pioneerin Sarapaltion Matin palvelukseen.

Osaathan sä soittaa pianoa ja vuoden oot myynyt ompelukoneitakin” oli kaverini perustelut. Ei muuta kuin hakemus sisään. Ja kuinka ollakaan, parin viikon harjoittelujakson jälkeen, jonka useampi paikkaa hakenut joutui ensin Sarapaltion valvovan silmän alla tekemään, sain kuin sainkin paikan.

Siellä ja parissa muussakin alan yrityksessä  soittimien ja äänentoistolaitteiden myyntihommissa jatkoin  alan ammattilaisten ja johtavien merkkien parissa työskennellen, kunnes 1999 toinen audioalan konkari Peter Stråhlman tarjosi työpaikan Studiotecin Pro Audio -osastolla. Lähes 18 vuotta eikä suotta, voisi eräs edesmennyt todeta...

Paljon on ehtinyt tapahtua 80-luvun päivistä, laitteet ja teknologia ovat kehittyneet huimasti. Ehkä kaikkein vähiten ovat muuttuneet nuo ääntä toistavat ”mustat laatikot”, kaiuttimien perustekniikka on vuosikymmenet pysynyt samanlaisena. Toki niiden käytössä ja ohjauksessa on  tapahtunut huimaa kehitystä, painosta puhumattakaan. Voinkin lähteä nyt mökille älypuhelin taskussa, alle 2 kiloa painava JBL Charge 3 kaiutin kainalossa ja kuunnella mielimusaani netistä laadukkaasti, langattomana. Ja tuollakin setillä saan naapurin hermostumaan.....

Haluan kiittää teitä kaikkia, nykyisiä kollegoitani Studiotecissä ja aikaisemmissa yrityksissä, yhteistyökumppaneita ja asiakkaitani kuluneista vuosista sekä toivottaa teille kaikille hyviä hetkiä musabusineksen ja äänentoiston parissa, laadukasta vapaa-aikaa unohtamatta.

Muistakaa kuitenkin, että  loppujen lopuksi vain puutarhanhoito on tärkeää!

Ari Hildén

 

 

Studiotec kiittää Aria pitkästä, antaumuksella hoidetusta, tuloksellisesta 18-vuotisesta työurasta Studiotecissä. Arille hyvin hoidettu asiakas on aina ollut kunnia-asia, ja niinpä asiakkailta on vuosien saatossa tullut paljon positiivista palautetta. Toivomme kaikki, että kukat kukoistavat ja kala nappaa.

 

 

Kollegat ja asiakkaat ovat kommentoineet Aria näin:

  • Kaveri johon voi luottaa joka säässä, vastaukset kysymyksiin tulivat aina välittömästi eikä viikon päästä.
  • Jämpti, luotettava ja sanavalmis työtoveri, jonka apuun on aina voinut luottaa. Tarpeeksi tyhmiä kun on kysellyt, on palkaksi saanut remakkaa naurua, mutta olipa itse kysymys ollut sitten tuotteesta, toimitusajasta tai vaikka jenkkiautojen varaosista; vastaus on tullut kuin apteekin hyllyltä, ja paperisesta tuotekatalogistakin on usein oikea sivu ollut jo käännettynä ennen kuin on kysymystään saanut  edes loppuun muotoiltua. Paljon hyviä hetkiä mahtuu yhteiseen 5 vuoteen kollegoina ja paljon olen häneltä oppinut. Yhdessä on naurettu, itketty ja välillä jopa huudettu, mutta sitten taas jo naurettu. Aria tulee kova ikävä, eikä vain meillä kollegoilla, vaan varmasti myös monilla asiakkailla.
  • Edelleen olen nostamassa peppua tuolista jonkun JBL / Crown /BSS  yms. kysymyksen kanssa, että kysyn Arilta ...valitettavasti tuoli on ollut jonkin aikaa muutoin miehitetty.
  • Kuten moni muukin Stutessa, niin minäkin ole voinut luottaa Arin tukeen monien vuosien ajan vähintäänkin siitä, että on tieto (-tai saa tiedon ) tuotteen saatavuudesta, uutuuksista, ongelmista päämiehen suhteen kunhan osaa kysyä.  Myös hienostunut ohjailu, että älä kysele turhia, keskity omaan tekemiseen ja opi kysymään siltä kenelle asia kuuluu - on kirkastanut minunkin suhdetta Arin kanssa. Olen saanut hyvää oppia jäsentelyyn kyselyjeni kanssa.  Arvostan selväpiirteistä ohjausta, kunhan vain olen itse ymmärtänyt viestin ensin oikein.  Jotkut kanssatyöntekijät ovat toki kokeneet lyhyet ja selkeät kommentit työn lomasta jopa epäkohteliaina, mutta kaikki eivät ehkä ole huomanneet sitä intesiteettiä asiakaspalvelussa, mikä Arilla on koko ajan  hoitaessaan asiakaskontakteja.
  • En ole nähnyt täällä talossa yhtään niin hyvää kaupan ohjailijaa ja kaupan "klousaajaa" kuin Ari työssään on. Itse en pysty moiseen. Aina asiakas on saanut jo puhelimessa selkeän tiedon tuotteen saapumisesta, toimituksesta, mahdollisesta viiveestä jne. Ja huippuna se, että jos on ongelmaa jonkin tuotteen kanssa toimituksssa niin mallli / tuote on määrätietoisella otteella vaihtunut puhelinneuvottelun aikana toiseen ja asiakas on ollut vielä tyytyväisempi sovittuun toimitukseen.
  • Huippu hyvää asiakaspalvelua sanoisin. Asiakas edellä todella esimerkillisesti.
  • Tätä herrasmiestä kaipaan takaisin remmiin.
  • Luotettava työkaveri, joka kantoi vastuunsa sekä kollegoiden että asiakkaiden suuntaan. Suorasanaisena ei kavahtanut esittää eriävää mielipidettäänkään ja "tyhmien" kyselijä saattoikin välillä saada nenilleen. Tästä ei kuitenkaan kannattanut mieltänsä pahoittaa, sillä tosipaikan tullen Arin apuun saattoi aina luottaa. Työskentelin Arin kanssa pitkään ja pidän häntä paitsi kollegana, myös ystävänäni.
  • Ari oli työkaverina jääräpäinen "paperikalenterimies" ja samalla luotettava kuin peruskallio. Tuotteensa hän tunsi esimerkillisellä tavalla.
  • Aikanaan kun Ari oli kollegani ja myös hetken esimieheni, meillä oli hetkemme. Stutessa tajusin, että koska olemme niin erilaisia ja Ari on suomen kovin kaveri kloussaamaan kaupat puhelimessa, olemme täydellinen työpari! Kukaan ei ole ollut niin kartalla tuotteistaan ja niiden toimitusajoista, joten soitin hänelle usein autosta asiakasreissulta, jolloin hän samantien nakutti asiakkaalle tarjouksen ja teki kaupan. Erilaisuutemme on voimavara!
  • Kovasanainen ja kärttyisä järjestyksen mies, joka sai asiat hoidettua ja asiakkaat tyytyväisiksi. :-)